Sisaret 1918

Sisaret 1918
Toimittaja Reetta Laitinen, Kansan Arkiston tutkija
Sarjakuvataiteilijat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen ja Tiitu Takalo
Arktinen Banaani 2018, 110 s.

Kansi: Tiitu Takalo

Mummoni oli ensimmäinen, joka kertoi minulle kansalaissodasta. Sitä nimitystä hän käytti. Mummon isä vältti kansalaissodan, koska tunsi oikeat ihmiset ja oli hyvä puhumaan. Hän oli ison maalaistalon isäntä, joka teki kauppaa kaupungin varakkaiden herrojen kanssa. Hänen vaimonsa oli viimeisillään raskaana, odotti perheen kolmatta lasta, eikä mies voinut jättää vaimoaan huolehtimaan yksin talonpidosta ja pienistä lapsista. Mummon isä ei ollut punainen eikä valkoinen, vaan yritti pysyä puolueettomana. Se oli tarpeen, jotta pystyi myymään kinkkua ja kauraa herrasväelle ja jotta talossa oli työmiehiä tekemässä töitä. Mutta kun pikkutyttönä kysyin kummalla puolella me sitten oltiin, kävi mummoni kasvoilla varjo. En koskaan unohda miltä hän näytti sylkäistessään sanat: "No valkoisten puolella tietenkin!". Jostain syystä tämä on aina hävettänyt minua, se että sukuni kannatti lahtareita.

Reetta Niemensivu

Myöhemmin opin koulussa, että sodalla on kuusi eri nimeä: kansalaissota, veljessota, sisällissota, vuoden 1918 sota, punaisten ja valkoisten sota, luokkasota. Opin, että tämä on vaiettu sota, koska se repi kansan erilleen ja ihmiset palasiksi. Sisällisota näytti miten inhimillisyys katoaa, miten toista ihmistä ei näe enää ihmisenä vaan vihollisena. Tämän sodan jälkiä me kannamme edelleen mukanamme.

Emmi Nieminen

Sisaret 1918 kertoo kymmenen naisen tarinan, punaisten ja valkoisten. Muistelmia on kerätty Kansan Arkiston muistitietokokoelmasta ja SKS:n 1918-kokoelmasta. Sarjakuvanovellien tarinat ovat tosia, jotka olisi voitu kirjoittaa sellaisenaankin. Sarjakuva tuo tarinat lähemmäs, läpi mielen ja sydämen. Lukija kokee pelon, häpeän, intohimon, kapinan, haavat. Jokainen tarina näyttää eri näkökulman, sen millaista elämä oli torpassa, rintamalla, sairaanhoitajana, kapinallisena, lapsena. Tehokeinona käytetään ajoittain punaista väriä, mikä toimii loistavasti.

Annukka Leppänen

Annan kiitoksen siitä, että kansalaissodan raakuuksia ei tässä kirjassa kuvailla, vaan teos keskittyy yksittäisen ihmisen kokemukseen ja inhimillisyyteen. Tarinat ovat paikoin hyvin koskettavia, eikä kyyneliltä tai kylmiltä väreiltä voi välttyä. Kirjan sanoma on selvä: sodassa ei ole voittajia, vain häviäjiä, eikä keskustelua sisällissodan traumoista ole vieläkään käyty riittävästi.

Mieleenpainuvin kohta:

Tiitu Takalo

Sisällissodan naisnäkökulmasta kiinnostuneille suosittelen näitä kirjoja:
Marjo Liukkonen: Hennalan naismurhat 1918
Heidi Köngäs: Sandra
Anneli Kanto: Veriruusut
Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet
Tuomas Hoppu: Sisällissodan naiskaartit
Lauri Lepola: Rohkeat tytöt Tampereella 1918
Tuulikki Pekkalainen: Susinartut ja pikku immet
Anu Hakala: Housukaartilaiset