tiistai 26. kesäkuuta 2018

Eppu Nuotio: Anopinhammas

Eppu Nuotio: Anopinhammas
Otava 2018, 254 s.

Huuto herättää Ellenin aamuyöstä kesken sikeimmän unen. Kirkuna halkoo pimeyden. Sydän pyrkii rinnasta ulos. Ellen kompuroi ylös vuoteesta, vetää lakanaa ympärilleen, näkee parvekkeen avoimen oven, kuulee meren kohinan, mutta ei siltikään hetkeen tiedä missä on -- Ellen ei ole panikoituvaa ihmistyyppiä, mutta nyt hän tuntee säikähdyksen iskeytyvän voimalla päin. Joku huutaa ulkona, joku tarvitsee apua.


Myrkkykeisosta (2017) tuttu eläkeläinen Ellen Lähde, innokas puutarhaihminen ja martta, on täällä taas. Tällä kertaa tarina alkaa Ellenin lomamatkalta Andalusiasta. Ellen saa yllätyskutsun häihin, jossa vihitään suomalainen Mikael ja espanjalainen Carmen. Häät ovat ihanat, vaikka Mikaelin äiti Sirkka tuntuukin paheksuvan espanjalaisten ilakointia ja tuoretta miniäänsä. Häät saavat onnettoman lopun ja tuore morsiuspari muuttaa Suomeen pieneen tuppukylään. Eppu Nuotio luo hienosti lukijan eteen synkän pikkukylän peltoineen ja soineen. Ahdistavuutta lisää Carmenin näkökulma ja kulttuurishokki. Miten jäyhiä metsäläisiä me suomalaiset olemmekin! Mikaelin suvussa on sattunut traagisia tapahtumia ennenkin ja niitä selvittelee myös Ellen Lähde. 

Ilokseni sain huomata, että Myrkkykeisosta tutut henkilöt seikkailevat myös tässä kirjassa. Samuelin ja hänen tyttöystävänsä Sindin parisuhdetta koetellaan, kun kahvilassa töissä olevaa Sindiä alkaa tuijottaa epäilyttävän oloinen mies.  Yksinhuoltaja Silja rakastuu treffikumppaniinsa ja hänen tyttärensä Pilke odottaa pääsevänsä uuteen kotiin. Lämpöä kirjaan tuo myös Ellenin ja espanjalaisen Carlosin tunteiden syventyminen. 

On virkistävää lukea tarinaa, jossa päähenkilö on iäkkäämpi nainen, jolla on älyä ja jämptiä otetta elämään. Nuotio onkin sanonut, että ”Ellen Lähde -sarja on kunnianosoitus kuusikymppisille naisille, jotka pitävät Suomen kulttuurilaitokset pystyssä” (ESS 26.4.2018). Mieleeni jäi kohta, jossa Ellen on käynyt suihkussa ja hemmottelee sen jälkeen itseään: Suihkun jälkeen Ellen levittää hoitoaineen pyyhekuiviin hiuksiin, rasvaa koko vartalon, kehuu jokaisen ruumiinosansa erikseen rasvatessaan. Sellaisen rutiinin hän kehitti jäätyään leskeksi. Tämä yksinkertainen kehumislitania on pitänyt häntä pystyssä niinäkin päivinä kun jalat eivät ole tahtoneet kantaa. ”Oi että Ellen, olet ihana. Ai että on pitkä ja hyvä tämä kaula, voi että nämä ovat ihanat nämä rinnat, on kyllä hirmu hyvät olkapäät, että on vahva ja hyvä käsivarret, ai että on nätit ja hyvät ranteet, jestas että on mahtavat nämä kädet, kyllä on muuten kauniskyntiset ja hellät sormet, oi että on pehmeä ja hyvä tämä maha, herranen aika että on ihanasti hyllyvä pylly, on kyllä aivan mahtava pimpsa ja niin ihanat reidet… Tällainen rakkaudellinen puhe omaa kehoa kohtaan olisi jokaisen naisen syytä ottaa käyttöön!

Paikoin kirja oli ennalta-arvattava, mutta koukutti kuitenkin sen verran, että halusin tietää kuka, miten ja miksi. Anopinhammas on oiva pehmodekkari jännityskirjallisuuden pariin tutustuvalle tai suolenpätkiin kyllästyneelle dekkaristille. Anopinhammas on muuten huonekasvi, jolla on miekkamaiset, teräväreunaiset lehdet. Oiva nimi tälle kesädekkarille.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Helena Liikanen-Renger: Mon amour: ranskalaisen parisuhteen jäljillä

Helena Liikanen-Renger: Mon amour: ranskalaisen parisuhteen jäljillä
Atena 2018, 195 s.


Pariskunta on planeetta, jota lapset kiertävät kuin kuut.

Kun ajattelen ranskalaista pariskuntaa, ensimmäisenä tulee mieleen kauniisti pukeutuneet ihmiset, intohimoinen rakastaminen, äänekäs riitely ja myöhäinen illallinen kynttilänvalossa punaviineineen. Onko mielikuvani totta? Siihen löytyy vastaus Helena Liikanen-Rengerin toisesta kirjasta Mon amour: ranskalaisen parisuhteen jäljillä.

Helena Liikanen-Regner on suomalainen nelikymppinen nainen, jolla on ollut kymmenisen vuotta ranskalainen aviomies ja hänen kanssaan kaksi pientä lasta. Hänen esikoisteoksensa Maman finlandaise – Poskisuukkoja ja perhe-elämää Ranskassa kuvasi arkielämää monikulttuurisena perheenä Rivieralla. Tämä teos sukeltaa syvemmälle pitkän parisuhteen kiemuroihin. Miten ylläpidetään kipinää pitkässä parisuhteessa? Kuinka aika jaetaan työn, perheen ja parisuhteen kesken? Miten suhtautua uskottomuuteen ts. extrarakkauteen? Oman säväyksensä näihin ikuisuuskysymyksiin tuo ranskalaispariskuntien (mukana myös naispari) haastattelut.

Kun ulkomailla seuraa sosiaalista mediaa, Suomessa näyttää esimerkiksi olevan miltei ihailtavaa pyöräillä kovimmilla talvipakkasilla työpaikalle ja ottaa sitten jäätyneistä viiksikarvoista selfie. – Tässä minä jääkalikkana pyörän selässä ja tässä taas normaalina itsenäni työpisteellä. Minä suhtaudun kuviin mielestäni aina asianmukaisesti: kunnioitukseen sekoittuneella huumorilla. Ranskalaismieheni ei kuitenkaan ymmärrä niitä ollenkaan. Miksi pitää kärsiä kun elämästä voi myös nauttia? Missä on elämänilo, la joie de vivre?

Kirjaa lukiessa havahduin useaan otteeseen tarkastelemaan omaa parisuhdettani ja elämääni ranskalaisin linssein. Liikanen-Regner toteaankin, että Suomessa lapsiin panostetaan ja kotia sisustetaan, mutta puolisoon ja parisuhteeseen ei niinkään. Ajatellaan, että puoliso ja parisuhde pärjää itsekseenkin: jos kerran on sanonut ”rakastan”, niin eikö se riitä? No ei!

Niinpä kirjoitin ylös nämä kirjassa esiintyneiden ranskalaispariskuntien vinkit:
1. Jos haluaa parisuhteen, on elettävä parisuhdetta ja panostettava yhteiseen elämään.
2. Valittaminen ei kannata. Jos jokin asia ei toimi, pitää puhua asioista oikeilla sanoilla.
3. Jotta molemmat voisivat toteuttaa itseään ja huolehtia toisistaan, pitää ottaa kotiapua, vaikka se maksaisi.
4. Pidä huolta itsestäsi, se kohottaa itsetuntoa.
5. Älä ole toiselle itsestäänselvyys.
6. Ulkoistaminen (siivous, harrastuskuljetukset) antaa energiaa parisuhteelle, yhteistä aikaa järjestetään.
7. Suojele parisuhdetta pahalta, kuten omilta negatiivisilta ajatuksilta. Älä vertaa parisuhdettasi muihin.
8. Hankalissa tilanteissa ota etäisyyttä hetkestä ja katsele tilannetta kuin näytelmää.
9. Älä lakaise tunteita maton alle, sillä voimakkaatkin tunteet kuuluvat elämään. Tärkeintä on, ettei keskusteluyhteys toiseen katkea.
10. Järjestä yhteisiä hetkiä pyytämällä lastenhoitoapua. Iloitse ja nauti kahdenkeskisestä ajasta vailla huonoa omaatuntoa.