sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Anna Ekberg: Uskottu nainen

Anna Ekberg: Uskottu nainen
Kærlighed for voksne, suomennos Katarina Luoma
Minerva Crime 2019, 416 s.

Anna Ekberg on pseudonyymi, jonka takaa löytyvät vajaa 50-vuotiaat tanskalaiset kirjailija-ohjaajat Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinrich. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun miehet käyttävät pseudonyymiä. Aiemmin he ovat julkaisseet kolme kirjaa nimellä A. J. Kazinski, joista suomeksi on käännetty teos Viimeinen hyvä ihminen (2011). Uskottu nainen jatkaa samalla trillerimäisellä jännityksellä kuin viime vuonna ilmestynyt Salattu nainen.

Kuva: Minerva Kustannus

Kirjan miljöönä on Tanskan vuonojen Vejle. Christian ja Leonora ovat olleet naimisissa 20 vuotta. Christianilla on rakennusyhtiö veljensä kanssa. Leonora on luopunut viulistin urastaan ja jäänyt kotiin hoitamaan heidän vakavasti sairasta poikaansa. Nyt ylioppilaskevättään viettävä poika on kuitenkin terve, kiitos kalliin kanadalaisen yksityisklinikan. Hoitojen rahoittamiseksi Christian on joutunut tekemään erinäisiä ratkaisuja firmassaan, jotka eivät kestä päivänvaloa. Tämä sekä väljähtänyt avioliitto ovat ajaneet Christianin etsimään intohimoa muualta.

Leonoran epäilykset suhteesta heräävät, kun Christianin puhelimeen tulee öisiä tekstiviestejä. Firman juhlissa hän saa arveluilleen vahvistuksen.  Christian onkin jo ehtinyt miettiä avioeroa ja suhteen paljastuttua hän on varma, että avioliitto on ohi. Tämä jää haaveeksi, sillä Leonora ei aio luopua Christianista ja heidän yhteisestä elämästään, vaan turvautuu uhkailuun ja kostoon. Jotta Christian pääsisi vapaaksi, hän ajautuu epätoivoissaan äärimmäiseen tekoon.

Kertojina toimivat sekä Christian että Leonora, mutta myös tapausta selvittänyt eläkkeelle jäänyt poliisi Holger, joka kertoo tarinaa kahvilassa aikuiselle tyttärelleen. Kehystarina muuttuu myös Holgerin omaksi tarinaksi siitä, miten hän tapasi ja meni naimisiin vaimonsa Karenin kanssa sekä hänen suhteestaan tyttäriinsä Josefineen ja Isabellaan.

Tämä on todellinen yllättävien käänteiden ja menneisyydestä paljastuvien seikkojen kirja! Lukija ei pääse perinteisen dekkarin tapaan hyvän tyypin puolelle, vaan päähenkilöiden näkökulmat tuodaan esille niin, ettei karmeistakaan teoista pysty syyttämään ketään. Läpi kirjan kulkee pahaenteinen tunnelma ja loppuratkaisusta jää kalsea olo. Silti en voi kuin suositella lukemaan sekä tämän että viime vuonna ilmestyneen Salatun naisen.