Olivier Bourdeaut: Tule takaisin Mr. Bojangles

Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles 
En attendant Bojangles (2015), suom. Ville Keynäs
Siltala 2017, 144 s.

Kuva: Siltala

Tämä on tarina pariskunnasta, jotka rakastavat hulluna toisiaan ja pientä poikaansa. He nauttivat elämästään, järjestävät illallisia joista juotava ei lopu. Illasta toiseen levysoitin soittaa Nina Simonen Mr. Bojanglesia ja pariskunta tanssii.

Tämä on tarina hullunkurisesta perheestä, jolla on hyvin erikoinen elämäntapa. Kaksi kertojaa avaavat meille tarinansa: poika, jonka ikää emme tiedä, ja isä, jonka otteita hänen salaisista muistikirjoistaan. Molemmat puhuvat perheen kolmannesta jäsenestä: äidistä, romaanin keskeisestä henkilöstä, hassusta naisesta, jonka nimeä lukija ei saa tietää, koska aviomies kutsuu häntä eri nimellä joka päivä. Perheen neljäs pysyvä jäsen on eksoottinen lintu, nimeltään Neiti Turhanpäiväinen. Perheessä vierailee usein myös senaattori, jota kutsutaan nimellä Törkimys.

Tämä on tarina, joka on täynnä ranskalaista charmia, elävää elämää, onnellista ja hirvittävää. Lapsen näkökulmasta jokainen päivä on uusi seikkailu, koskaan ei tiedä millainen päivästä tulee. Vanhemmat rakastavat lastaan, mutta ovat täysin kyvyttömiä huolehtimaan lapsestaan. Pojan rakkaus vanhempiaan kohtaan on vankkumatonta, niin kuin jokaisessa toimintahäiriöisessä perheessä on.

Tämä on tarina näennäisen onnellisesta perheestä, jota varjostaa äidin mielisairaus. Vähitellen kulissit rakoilevat isän peiteyrityksistä huolimatta. Sävy säilyy kepeänä, mutta pinnan alta nouseva melankolia kasvaa loppua kohden.

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut
The death of Mrs Westaway, suom. Antti Saarilahti
Otava 2019, 399 s.

Kuva: suomalainen.com

Yksi lintu surun tuo
Toinen johtaa onnen luo
Kolmannella tytön saa
Neljäs pojan lahjoittaa
Viides viestii hopeaa
Kuudes kultaa ennustaa
Seitsemäs se vaikenee
salaisuutta varjelee

Parikymppinen Harriet Westaway on pulassa. Hän on lainannut pienen summan rahaa herra Smithiltä ja hyväuskoisena kuvitellut voivansa maksaa sen pian takaisin. Brightonin satamassa tartot-korteista ennustuksia tekevän Harrietin tienestit eivät riitä edes lainan lyhentämiseen saati pikavauhdilla kasvaviin korkoihin. Kun karski koronkiskuri ilmestyy Harrietin kojulle, on leikki kaukana. Kuin vastauksena toiveisiinsa Harriet saa kirjeen, jossa kerrotaan hänen isoäitinsä kuolleen ja testamentanneen osan perinnöstään lapsenlapselleen. Pian Harriet kuitenkin ymmärtää, että kirje on lähetetty väärälle henkilölle. Kovaotteisen velanperijän hengittäessä niskaan epätoivoinen Harriet päättää tekeytyä perijäksi ja huijata osuutensa itselleen.

Harriet matkustaa hautajaisiin ja päätyy isoäidin Trepassen Housen kartanoon perinnönjakoon kolmen enonsa ja heidän perheensä kera. Kaikki ottavat kadoksissa olleen perheenjäsenen avosylin vastaan ja vähiteleen Harrietin alkaa olla entistä vaikeampi pitää yllä sukulaisen roolia.

Ruth Ware onnistuu täydellisesti kuvatessaan perienglantilaista kartanoa, sen kylmiä ja kolkkoja huoneita, hämähäkinseittejä ja homeisia nurkkia. Tietenkin talossa on myös ikivanha palvelijatar, joka majoittaa Harrietin vinttihuoneeseen. Miksi huoneen ikkunassa on kalterit ja miksi sen oven saa lukittua ulkopuolelta? Synkkä talo suorastaan huokuu murhetta ja surullisia kohtaloita. Pikkuhiljaa perhesalaisuudet alkavat paljastua Harrietille ja hän huomaa tehneensä ison virheen havitellessaan perintöä.

Läpi kirjan kuljetaan synkissä vesissä ja tunnelma on karmea. Romaanin edetessä odottaa koko ajan milloin rysähtää, mutta Ware vie tarinaa verkkaisesti eteenpäin paljastaen yksityiskohdan toisensa jälkeen, niin että lukija tulee huijatuksi pariinkin kertaan. Oman mielenkiintoisen ja kammottavan lisänsä tarinaan tuo tarot-korttien tulkinta sekä kartanon ympärillä parveilevat harakat. Tiivistämisen varaa olisi tässäkin kirjassa ollut, mutta puolivälin jälkeen päästiin vauhtiin eikä kirjaa enää malttanut laskea kädestään.