Bienes historie, 2015, suom. Katriina Huttunen
Tammi 2016, 431 s.
Jos mehiläiset katoaisivat, ihmiskunnalla olisi elinaikaa neljä vuotta.
Maurice Maeterlinck, The Life of the Bee, 1901
Joskus hyvä kirja voi hukkua kirjaston hyllyyn vain siksi, että sen genreksi on merkitty scifi. Tieteiskirjallisuuteen perehtymättömälle sana scifi voi tuoda mieleen avaruusoliot ja aikamatkailun. Jos tämän tyyppinen kirjallisuus ei kiinnosta, jää tämäkin aarre löytymättä. Norjalaisen Maja Lunden (s. 1975) Mehiläisten historia on syystä palkittu Norjassa.
[William] Yhtäkkiä huomasin täriseväni innosta. Tätähän minä halusinkin, tähän koko intohimoni oli kohdistunut. En malttanut irrottaa katsettani piirustuksista enkä mehiläisistä. Halusin sinne. Pesään!
Kirjassa liikutaan kolmessa aikatasossa. Englantilainen siemenkauppias William elää 1850-luvulla. Liuta lasta mekastaa alakerrassa, kun isä potee masennusta sängyssä. Vaimo Thilda on kantanut vastuun perheestä jo pitkään. Jotain pitäisi keksiä, jotta Williamin saisi takaisin elävien kirjoihin ja huolehtimaan jälkikasvustaan. Ratkaisu löytyy mehiläisten hoidosta.
[George] "Jos kaikki olisivat kasvissyöjiä, ruokaa riittäisi koko maailman väestölle", Tom sanoi.
"Jos kaikki olisivat kasvissyöjiä", matkin ja tuijotin häntä vesilasin reunan yli. "Ihmiset ovat aina syöneet lihaa."--
"En suinkaan ole ainoa kasvissyöjä", Tom sanoi.
"Tällä tilalla syödään lihaa", sanoin ja nousin niin äkkiä, että tuoli kaatui. --
"Ethän sinä mikään sikatilallinen ole", Tom sanoi.
"Mitä se tähän kuuluu?"
"Mitä väliä sillä on, syönkö lihaa vai en? Kunhan syön hunajaa."
Hän virnisti. Ystävällisestikö? Ei. Vähän röyhkeästi.
Georgen tarina sijoittuu vuoteen 2007. Hän elää vaimonsa Emman kanssa Ohiossa Yhdysvalloissa ja pyörittää menestyksekkäästi mehiläistarhaa. George on suunnitellut, että hänen yliopistossa opiskeleva poikansa Tom ottaa haltuun mehiläisten hoidon. Tomilla on kuitenkin muita suunnitelmia. Harmaita hiuksia aiheuttavat myös maailmalta kantautuvat uutiset oudoista mehiläiskadoista.
[Tao] Oli monta päivää siitä kun olin viimeksi nähnyt linnun, nekin olivat vähentyneet. Ne saalistivat niitä harvoja hyönteisiä, joita oli enää olemassa, ja näkivät nälkää kuten muukin maailma.
Tulevaisuus raottuu meille Taon tarinassa. Vuonna 2098 Kiinan Sichuanissa ei ole enää pölyttäjiä. Taon työtä on pölyttää 12 tuntia päivässä hedelmäpuita käsin muiden naisten kanssa. Raskaan työn vastapainona ovat Taon mies Kuan ja heidän 3-vuotias poikansa Wei-Wen. Eräänä päivänä komitea ilmoittaa, että työtekijät saavat lepopäivän. Tao perheineen suuntaa puistoon, jossa tapahtuu jotain, joka muuttaa heidän elämänsä.
Kaikkien kolmen tarina vuorottelee kirjassa ja kietoutuu lopulta yhteen. Henkilöitä yhdistävät paitsi mehiläiset, myös vanhempien kompleksinen suhde lapseensa, äidinrakkaus ja parisuhteen ongelmat. Vanhemmuuden kokemus näyttäytyy samanlaisena kautta aikojen.
Taon tarina on kuitenkin kirjan kiinnostavin. Se valottaa mitä vuoden 2007 ja 2098 välillä mehiläisille tapahtui. Dystopia on, että tällä menolla 80 vuoden päästä ruoka koostuu pääosin korvikkeista ja ihmiset näkevät nälkää. Lihaa ei ole, sillä eläinrehu vaatii liikaa viljeltyä maata ja pölyttämistä. Ihmiset on valjastettu maataloudelle, miljoonakaupungit ovat tyhjentyneet, vanhoja sähköautoja on enää vain korkeimmilla virkamiehillä, digitaaliset verkostot ovat kaatuneet, elämä on selviytymistaistelua.
Ei tämä mitenkään kaukaa haettua ole. Maja Lunde hallitsee faktat ja on rakentanut tarinansa niiden ympärille. Romaani opettaa, että mehiläiset ovat alkaneet vähentyä jo 1980-luvulla torjunta-aineiden myötä. Vuoden 2007 CCP (Colony Collapse Disorder) -uutisoinnin muistan oikein hyvin itsekin. Mehiläiskato on jo alkanut, mutta se ei ole vielä levinnyt maailmanlaajuiseksi. Kirja saa pohtimaan entistä enemmän ympäristöä, ilmastonmuutosta ja omia kulutustottumuksia. Montako päivää pärjäisin Taon Sichuanissa?
Kirjan luettuaan suhtautuu mehiläisiin aivan toisella tavalla. Ensi kesänä poistan valepesän parvekkeeltamme ja teen mehiläisille sokerivesibaarin.
Mieleenpainuvin kohta:
Ja se lyhyt tunti, jonka sain olla päivittäin lapseni kanssa. Meillä oli vain se lyhyt, ja sen lyhyen tunnin aikana voisin ehkä saada jotakin aikaan. Kylvää siemenen ja antaa hänelle mahdollisuuden, jota minulla itselläni ei koskaan ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti