Anna Ekberg: Uskottu nainen

Anna Ekberg: Uskottu nainen
Kærlighed for voksne, suomennos Katarina Luoma
Minerva Crime 2019, 416 s.

Anna Ekberg on pseudonyymi, jonka takaa löytyvät vajaa 50-vuotiaat tanskalaiset kirjailija-ohjaajat Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinrich. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun miehet käyttävät pseudonyymiä. Aiemmin he ovat julkaisseet kolme kirjaa nimellä A. J. Kazinski, joista suomeksi on käännetty teos Viimeinen hyvä ihminen (2011). Uskottu nainen jatkaa samalla trillerimäisellä jännityksellä kuin viime vuonna ilmestynyt Salattu nainen.

Kuva: Minerva Kustannus

Kirjan miljöönä on Tanskan vuonojen Vejle. Christian ja Leonora ovat olleet naimisissa 20 vuotta. Christianilla on rakennusyhtiö veljensä kanssa. Leonora on luopunut viulistin urastaan ja jäänyt kotiin hoitamaan heidän vakavasti sairasta poikaansa. Nyt ylioppilaskevättään viettävä poika on kuitenkin terve, kiitos kalliin kanadalaisen yksityisklinikan. Hoitojen rahoittamiseksi Christian on joutunut tekemään erinäisiä ratkaisuja firmassaan, jotka eivät kestä päivänvaloa. Tämä sekä väljähtänyt avioliitto ovat ajaneet Christianin etsimään intohimoa muualta.

Leonoran epäilykset suhteesta heräävät, kun Christianin puhelimeen tulee öisiä tekstiviestejä. Firman juhlissa hän saa arveluilleen vahvistuksen.  Christian onkin jo ehtinyt miettiä avioeroa ja suhteen paljastuttua hän on varma, että avioliitto on ohi. Tämä jää haaveeksi, sillä Leonora ei aio luopua Christianista ja heidän yhteisestä elämästään, vaan turvautuu uhkailuun ja kostoon. Jotta Christian pääsisi vapaaksi, hän ajautuu epätoivoissaan äärimmäiseen tekoon.

Kertojina toimivat sekä Christian että Leonora, mutta myös tapausta selvittänyt eläkkeelle jäänyt poliisi Holger, joka kertoo tarinaa kahvilassa aikuiselle tyttärelleen. Kehystarina muuttuu myös Holgerin omaksi tarinaksi siitä, miten hän tapasi ja meni naimisiin vaimonsa Karenin kanssa sekä hänen suhteestaan tyttäriinsä Josefineen ja Isabellaan.

Tämä on todellinen yllättävien käänteiden ja menneisyydestä paljastuvien seikkojen kirja! Lukija ei pääse perinteisen dekkarin tapaan hyvän tyypin puolelle, vaan päähenkilöiden näkökulmat tuodaan esille niin, ettei karmeistakaan teoista pysty syyttämään ketään. Läpi kirjan kulkee pahaenteinen tunnelma ja loppuratkaisusta jää kalsea olo. Silti en voi kuin suositella lukemaan sekä tämän että viime vuonna ilmestyneen Salatun naisen.

Leena Lehtolainen: Turmanluoti

Leena Lehtolainen: Turmanluoti
Tammi 2018, 128 s.

Maria Kallio -fanina riemastuin, kun huomasin kevällä, että Kirjan ja ruusun päivän (23.4.) kirjana on tänä vuonna Leena Lehtolaisen Turmanluoti. Kirjan ja ruusun päivän teokset ovat ohuita, mutta mukavia luettavia. Ideana on, että kirjakaupat antavat tietyllä summalla ostavalle asiakkaalle erikoisteoksen kaupan päälle. Hyvä juttu asiakkaalle, mutta huono homma kirjastoille, jotka eivät voi teosta hankkia. Onneksi joka vuosi löytyy kirjaston asiakkaita, jotka ystävällisesti lahjoittavat erikoisteoksen kirjastolle. Heitä on kiittäminen siitä, että minäkin sain tämän kappaleen käsiini.

Marian mies Antti ilmoittaa perheensä yllätykseksi hankkineensa metsästäjäntutkinnon ja olleensa aseenkantolupaan vaadittavat kaksi vuotta ampumaseuran jäsenenä. Tytär epäilee, että isällä on viidenkympin kriisi, mutta Antti on sitä mieltä, että uuden harrastuksen parissa saa olla luonnossa ja tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Ensimmäinen metsästysreissu saa kuitenkin karmea lopun, kun yksi jahtiporukan jäsenistä kuolee. Tutkinnan edetessä syyttävä sormi kääntyy Antiin. Marian on vaikea pysytellä jutusta etäällä, etenkin kun Antti alkaa saada uhkauskirjeitä. Lähtikö turmanluoti todellakin Antin aseesta?

Tuttuun tapaan kirjassa kuvataan pariskunnan arkielämää, silitetään kissaa ja laitetaan ruokaa. Edellisistä Maria Kallio -kirjoista poiketen, tällä kertaa ääneen pääsevät myös perheenjäsenet mies sekä lapset Iida ja Taneli. Turmanluoti on helppolukuinen, kilteistä dekkareista pitävien kirja.

Mieleenpainuvin kohta:
Miten kaukana saattoikaan toisesta olla, vaikka makasi samassa sängyssä, kosketusetäisyydellä.

Maria Kallion ystäville vinkkinä, että Leena Lehtolaiselta ilmestyy syksyllä uusi kirja, jota kuvaillaan näin:
Jännityksen mestari Leena Lehtolainen näyttää vetävissä rikos- ja kauhutarinoissa monipuolisen kertojantaitonsa ja pakkaa tiiviiseen tilaan tiheää toimintaa. Vangitsevat rikoskertomukset vievät ihmiset piinaaviin tilanteisiin, jotka pakottavat heidät reagoimaan ennennäkemättömällä ja kohtalokkaallakin tavalla.

Lehtolainen laajentaa rikoskertomusten maailmaa kihelmöiviin kummitustarinoihin ja hiipivään kauhuun. Miksi kirjastovirkailijasta tulee tappajan tyttöystävä? Löytääkö Lapin shamaani kidnapatun sulhasen? Mitä tapahtuu, kun nuori nainen joutuu aavemaiseen metsänpeittoon? Onko rakkaus kuolemaa väkevämpi ja voiko lapsella olla kolme isää?Tarinoissa mukana salaileva yksikönjohtaja Taskinen, ärhäkkä Pertti Ström, mitään pelkäämätön henkivartija Hilja Ilveskero ja peräänantamaton komisario Maria Kallio.

Jo yli 20 vuotta maamme luetuimpia rikoskertomuksia kirjoittanut Leena Lehtolainen osoittaa uudessa teoksessaan taitavansa jännityksen lajit piinaavista tilanteista kihelmöivään kauhuun ja vauhdikkaaseen trillerikerrontaan.

Eppu Nuotio: Anopinhammas

Eppu Nuotio: Anopinhammas

Otava 2018, 254 s.

Huuto herättää Ellenin aamuyöstä kesken sikeimmän unen. Kirkuna halkoo pimeyden. Sydän pyrkii rinnasta ulos. Ellen kompuroi ylös vuoteesta, vetää lakanaa ympärilleen, näkee parvekkeen avoimen oven, kuulee meren kohinan, mutta ei siltikään hetkeen tiedä missä on -- Ellen ei ole panikoituvaa ihmistyyppiä, mutta nyt hän tuntee säikähdyksen iskeytyvän voimalla päin. Joku huutaa ulkona, joku tarvitsee apua.

Myrkkykeisosta (2017) tuttu eläkeläinen Ellen Lähde, innokas puutarhaihminen ja martta, on täällä taas. Tällä kertaa tarina alkaa Ellenin lomamatkalta Andalusiasta. Ellen saa yllätyskutsun häihin, jossa vihitään suomalainen Mikael ja espanjalainen Carmen. Häät ovat ihanat, vaikka Mikaelin äiti Sirkka tuntuukin paheksuvan espanjalaisten ilakointia ja tuoretta miniäänsä. Häät saavat onnettoman lopun ja tuore morsiuspari muuttaa Suomeen pieneen tuppukylään. Eppu Nuotio luo hienosti lukijan eteen synkän pikkukylän peltoineen ja soineen. Ahdistavuutta lisää Carmenin näkökulma ja kulttuurishokki. Miten jäyhiä metsäläisiä me suomalaiset olemmekin! Mikaelin suvussa on sattunut traagisia tapahtumia ennenkin ja niitä selvittelee myös Ellen Lähde. 

Ilokseni sain huomata, että Myrkkykeisosta tutut henkilöt seikkailevat myös tässä kirjassa. Samuelin ja hänen tyttöystävänsä Sindin parisuhdetta koetellaan, kun kahvilassa töissä olevaa Sindiä alkaa tuijottaa epäilyttävän oloinen mies.  Yksinhuoltaja Silja rakastuu treffikumppaniinsa ja hänen tyttärensä Pilke odottaa pääsevänsä uuteen kotiin. Lämpöä kirjaan tuo myös Ellenin ja espanjalaisen Carlosin tunteiden syventyminen. 

On virkistävää lukea tarinaa, jossa päähenkilö on iäkkäämpi nainen, jolla on älyä ja jämptiä otetta elämään. Nuotio onkin sanonut, että ”Ellen Lähde -sarja on kunnianosoitus kuusikymppisille naisille, jotka pitävät Suomen kulttuurilaitokset pystyssä” (ESS 26.4.2018). Mieleeni jäi kohta, jossa Ellen on käynyt suihkussa ja hemmottelee sen jälkeen itseään: Suihkun jälkeen Ellen levittää hoitoaineen pyyhekuiviin hiuksiin, rasvaa koko vartalon, kehuu jokaisen ruumiinosansa erikseen rasvatessaan. Sellaisen rutiinin hän kehitti jäätyään leskeksi. Tämä yksinkertainen kehumislitania on pitänyt häntä pystyssä niinäkin päivinä kun jalat eivät ole tahtoneet kantaa. ”Oi että Ellen, olet ihana. Ai että on pitkä ja hyvä tämä kaula, voi että nämä ovat ihanat nämä rinnat, on kyllä hirmu hyvät olkapäät, että on vahva ja hyvä käsivarret, ai että on nätit ja hyvät ranteet, jestas että on mahtavat nämä kädet, kyllä on muuten kauniskyntiset ja hellät sormet, oi että on pehmeä ja hyvä tämä maha, herranen aika että on ihanasti hyllyvä pylly, on kyllä aivan mahtava pimpsa ja niin ihanat reidet… Tällainen rakkaudellinen puhe omaa kehoa kohtaan olisi jokaisen naisen syytä ottaa käyttöön!

Paikoin kirja oli ennalta-arvattava, mutta koukutti kuitenkin sen verran, että halusin tietää kuka, miten ja miksi. Anopinhammas on oiva pehmodekkari jännityskirjallisuuden pariin tutustuvalle tai suolenpätkiin kyllästyneelle dekkaristille. Anopinhammas on muuten huonekasvi, jolla on miekkamaiset, teräväreunaiset lehdet. Oiva nimi tälle kesädekkarille.

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Big little lies, suom. Helene Bützow
WSOY 2015, 447 s.

Mieti hetki milloin viimeksi valehtelit ja miksi? Salasitko teon joka loukkaisi? Piilottelitko yllätystä? Olitko tehnyt väärin ja häpesit myöntää sitä? Me valehtelemme monella tavalla ja tasolla. Puolustaaksemme rakkaitamme, suojellaksemme ystäviämme, pitääksemme yllä mielikuvaa joka meistä on luotu.

Tämän kirjan salaisuuksien kehto on Pirriween pikkukaupunki Australian rannikolla. Se on juuri sellainen paikka, jonne samanhenkiset, ylempää keskiluokkaa olevat perheet muuttavat. Jos Pirriweelle saisi antaa moton, se olisi Tolstoin Anna Kareninasta: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan."

Madeline on nelikymppinen kotiäiti. Uusperheeseen kuuluvat puoliso Ed, teini-ikäinen Abigail ja koulun aloittava Chloe. Madeline on se tyyppi, johon on helppo tutustua. Harmillisena rasitteena Madelinen elämässä ovat ex-mies, Abigailin isä, Nathan, hänen joogaava vaimonsa Bonnie ja heidän arkaakin arempi tyttärensä Skye.

Celestellä on kaikki mitä kuvitella saattaa. Täydellinen vartalo, niin kauniit kasvot että niiden ohi ei voi kulkea jäämättä tuijottamaan, mielettömän komea ja rikas mies sekä keskenmenojen jälkeen syntyneet kaksospojat Max ja Josh.

Jane on nuori, alati purkkaa jauhava äiti. Janen poika Ziggy on saanut alkunsa pieleen menneestä baari-illasta. Pieni perhe on muuttanut paikasta toiseen, etsinyt kotia ja ympäristöä jonne jäädä. He päätyvät hetken mielijohteesta Pirriweehen.

Naiset kohtaavat ensimmäisenä koulupäivänä, josta tarina alkaa.

Heti alussa selviää, että on tapahtunut rikos. Lukija ei tiedä kuka on kuollut ja millä tavoin. Niinpä tarinaa lähdetään kertomaan takautuvasti kohti tuota rikosta.

Kirjassa on monia synkkiä teemoja: teiniangsti, koulukiusaaminen, perheväkivalta, hyväksikäyttö, yksinäisyys, hylkääminen, näin muutamia mainitakseni. Näistä huolimatta kirja ei ole synkkä. Herkempikin lukija pystyy kirjasta nauttimaan. Kirja kuvaa myös herkullisen kärkkäästi nykypäivän helikopterivanhempia, jotka puuttuvat pienimpiinkin lasten välisiin kiistoihin ja kävelevät opettajan yli.

Loppu yllättää lukijan täydellisesti. Luulen, että lakkasin hetkeksi hengittämästä, kun kohtaus huipentui koulun vanhemmille tarkoitettuun Visailuiltaan. Aivan kuin vanhemmille olisi annettu Huono käytös -taikajuomaa – ja tavallaan onkin, kun booliin humpsahtaa pieleen menneiden laskelmien ansiosta liikaa vodkaa. Kun estot väistyvät, on aika antaa takaisin. Salaisuus toisensa jälkeen paljastuu ja lopulta joku menettää henkensä.

Liane Moriartysta on tullut yksi suosikkikirjailijoistani. Jokaisessa kirjassa tunnelma on kuin hiemaan vinksalleen menneessä sadussa.

Pirriwee on muuten tekaistu pikkukaupunki Australiassa. Kirjailija on kertonut saaneensa inspiraation Pirriween luomiseen pohjois-Sydneyn rannoilta. Hän kertoo myös, että halusi sijoittaa rantaa kahvilan, jossa myytäisiin hyvää kahvia ja kierrätyskirjoja, koska on itse haaveillut pääsevänsä sellaiseen paikkaan.