Otava 2018, 254 s.
Ensiksi täytyy todeta, että Taina Latvalan Venetsialaiset on vangitseva romaani. Kukapa ei jäisi koukkuun heti ensimmäiseltä sivulta, kun tarina alkaa näin:
Tämä on tarina kolmesta sisaresta. Siitä, mikä yhdisti ja mikä erotti heidät. Miten he nauroivat samoille asioille ja miten yksinäisiä he salaa olivat. Millaisia olivat heidän viimeiset tuntinsa yhdessä. Miten he juhlistivat kesän päättymistä ja miten he surivat sitä. Tämä on tarina kolmesta sisaresta, jolla oli yhteinen isä. Heillä on isänsä katse ja lapsuus, jota he raahasivat mukanaan kuin matkalaukkua. Tämä on myös tarina eräästä kesämökistä.
Kolme aikuista sisarta, Iiris, Paula ja Elina, kohtaavat kesämökillä, jonka isä rakensi heille, kun he olivat lapsia. He aikovat saunoa, uida ja päättää mitä mökille tehdään. Heillä kaikilla on muistoja mökistä tai oikeastaan isästä mökillä. Isä on kuollut jo vuosia sitten ja siskot käyvät mökillä harvoin.
Tässä pienessä kylässä heitä pidettiin eräänlaisina julkkiksina. Naiset tutkailivat heidän kampauksiaan ja hopeisia korujaan, miehet tuijottivat heidän vartaloitaan kuin he olisivat saapuneet Jussi-gaalaan läpinäkyvissä mekoissa. Kyläläiset muistivat heidän isänsä ja hänen kolme hurmaavaa tytärtään, he muistivat miten tytöt olivat kahlanneet keltaisissa bikineissään Loimujärven aalloissa, sivelleet reisiinsä aurinkovoidetta ja lukeneet venäläisiä klassikoita olkihattujensa varjossa.
Nelikymppinen Paula, on saapunut mökille jo hyvissä ajoin, jotta ehtii tuulettaa huoneet ja jynssätä paikat puhtaaksi. Hän on tunnollinen vastuunkantaja, elämän suorittaja, jolla on insinöörimies, lapset, koti ja hyväpalkkainen työ. Paula haluaa toimia aina aikataulujen mukaan: hän herää joka aamu klo 6.15, syö verigreipin ja avokadotahnalla päällystetyn leivän, hoitaa kehoaan liikunnalla ja ryppyvoiteilla, eikä järky mistään. Paitsi jos kohtaa tanssilavalla ensirakkautensa Johanneksen. Hän ajatteli kaikkea mitä oli saanut aikaan: viihtyisän kodin, kaksi lasta, helteisiä lomamatkoja, onnellisia valokuvia, synttärijuhlia, gluteenittomia muffinsseja, palavereja, pölyttyneen yliopistotutkinnon, luentosaleihin jääneitä ystävyyssuhteita. Hän oli tehnyt kaikkensa, mutta toi että olisi tehnyt enemmän.
Elina on ottanut mökillä ensimmäiset askeleensa ja on kolmekymppisenäkin edelleen se perheen taapero. Elina rakastaa valokuvausta ja on omien sanojensa mukaan kokenut liian vähän, elänyt kuin pieni ja sievä kanarialintu joka lauloi aina samaa sävelmää. Paulan mielestä Elina ei osaa edes pilkkoa tomaatteja niin kuin hän on neuvonut. Joskus Elina havahtuu ajattelemaan miksi Paula saa aina päättää hänen elämästään. Elinan on tarkoitus mennä kahden kuukauden päästä naimisiin Danin kanssa, mutta hän ei vaikuta kovin innostuneelta. Dan on kaikin puolin hyvä ja turvallinen, mutta Elinassa kytee sama kiihkeä liekki kuin isässä ja Iiriksessä, ja se saa hänet epäröimään. Tanssilavalla Elinan katse tavoittaa laulajan katseen ja liekki syttyy.
Mökille odotetaan Paulaa muutaman vuoden vanhempaa Iiristä, joka alkoholisoituneena taiteilijasieluna ja maailmanmatkaajana saapuu paikalle silmä mustana. Iiris on viettänyt aina villiä elämää ja ihmeen kaupalla selvinnyt hengissä. Iirikselle mökki on turvasatama ja paikka, jossa hän varhaisteininä tapasi ensi kertaa sisarensa. Iiris ei osaa pitää lupauksiaan, mutta salaisuudet hän osaa säilyttää.
On myös isä, joka oli hukkua 16-vuotiaana järveen, jonka rannalle hän myöhemmin rakentaisi mökin. Isä, joka hetken huuman seurauksena avioituisi Lailan kanssa ja saisi tyttären. Isä, joka jättäisi perheensä, aloittaisi alusta uuden perheen kanssa. Isä, joka yrittäisi parhaansa monella tapaa ja epäonnistuisi yhtä monella. Isä, jolla on salaisuus.
Latvalan teksti on kaunista, kuvailevaa ja elokuvamaista. Elämää eletään kahdessa tasossa, mökillä ja tyttöjen lapsuudessa. Tapahtumat keriytyvät auki pikkuhiljaa. Venetsialaisissa on jotain niin tuttua, ettei kirjaa malta laskea kädestään. Jos pidät Inka Nousiaisesta, Helmi Kekkosesta tai Tommi Kinnusesta, pidät myös tästä.
Isää ei enää ollut, isä oli muuttunut tuuleksi. Isä oli lämmin aalto, sininen hetki, taivaalla lentävä tähti. Hänen tyttärensä muistuttivat häntä kukin omalla tavallaan. Yksi kaipasi seikkailua, toinen turvaa, kolmas molempia. He kertoivat toisilleen melkein kaiken. Oli myös asioita, joista he eivät voineet puhua, vaikka olivat sisaria. Tai ehkä juuri siksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti