Olivier Bourdeaut: Tule takaisin Mr. Bojangles

Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles 
En attendant Bojangles (2015), suom. Ville Keynäs
Siltala 2017, 144 s.

Kuva: Siltala

Tämä on tarina pariskunnasta, jotka rakastavat hulluna toisiaan ja pientä poikaansa. He nauttivat elämästään, järjestävät illallisia joista juotava ei lopu. Illasta toiseen levysoitin soittaa Nina Simonen Mr. Bojanglesia ja pariskunta tanssii.

Tämä on tarina hullunkurisesta perheestä, jolla on hyvin erikoinen elämäntapa. Kaksi kertojaa avaavat meille tarinansa: poika, jonka ikää emme tiedä, ja isä, jonka otteita hänen salaisista muistikirjoistaan. Molemmat puhuvat perheen kolmannesta jäsenestä: äidistä, romaanin keskeisestä henkilöstä, hassusta naisesta, jonka nimeä lukija ei saa tietää, koska aviomies kutsuu häntä eri nimellä joka päivä. Perheen neljäs pysyvä jäsen on eksoottinen lintu, nimeltään Neiti Turhanpäiväinen. Perheessä vierailee usein myös senaattori, jota kutsutaan nimellä Törkimys.

Tämä on tarina, joka on täynnä ranskalaista charmia, elävää elämää, onnellista ja hirvittävää. Lapsen näkökulmasta jokainen päivä on uusi seikkailu, koskaan ei tiedä millainen päivästä tulee. Vanhemmat rakastavat lastaan, mutta ovat täysin kyvyttömiä huolehtimaan lapsestaan. Pojan rakkaus vanhempiaan kohtaan on vankkumatonta, niin kuin jokaisessa toimintahäiriöisessä perheessä on.

Tämä on tarina näennäisen onnellisesta perheestä, jota varjostaa äidin mielisairaus. Vähitellen kulissit rakoilevat isän peiteyrityksistä huolimatta. Sävy säilyy kepeänä, mutta pinnan alta nouseva melankolia kasvaa loppua kohden.

Minna Rytisalo: Rouva C.

Minna Rytisalo: Rouva C.
Gummerus 2018, 367 s.


Millainen on hyvä kirja? Kieleltään rikas, teksti harkittua ja tiivistettyä, juoni ymmärrettävä ja päähenkilö kiinnostava. Jotta hyvä kirja jäisi mieleen, sen täytyy herättää jokin tunne. Kirja on tehnyt vaikutuksen, kun sen henkilöitä, tematiikkaa tai käänteitä pohtii vielä kirjan luettuaan. Parhaimmillaan kirja antaa sysäyksen toiminnalle, kuten innostaa tutkimaan aiheesta lisää, johdattaa päätöksentekoon tai elämänmuutokseen. Kirjan sanoma antaa voimaa, herättää keskustelemaan ja elää siten lukukerran jälkeenkin.

Tämä kaikki tapahtui minulle, kun luin Minna Rytisalon Rouva C:n.

Kuopiolaisen piian ja kangaskauppiaan tyttärellä Wilhelmina Ulrika Johnsonilla oli ajatus. Sen sijaan, että hän menisi naimisiin ja tekisi lapsia, kuten tytöltä 1860-luvulla odotettiin, hän lähtisi opiskelemaan. Erääseen kaupunkiin on perustettu seminaari, jossa nainen voi opiskella opettajaksi. Aikansa suostuteltuaan Minna saa isältään luvan ja muuttaa järvikaupunkiin. Jälkipolvi tulisi tuntemaan hänet kirjailijana ja liikenaisena Minna Canthina.

Rouva C. sijoittuu juuri noihin nuoruusvuosiin Jyväskylässä. Kaunokirjallinen teos on sekoitus faktaa ja fiktiota. Rytisalon kirja on onnistunut kansikuvaa myöten. Romaanin Minna Canth on uskottava, inhimillinen nainen, jonka kanssa haluaisi mielellään istua saman pöydän ääreen keskustelemaan naisasiain nykytilasta. Teksti on raikasta, kaunista ja tuo Minnan elämän elävänä lukijan eteen. On mielenkiintoista seurata millaista elämää nuori Minna eli ennen kuin hänestä tuli kapinallinen uudistaja, se nainen, jota arvostettiin myöhemmin niin paljon, että hänestä valettiin patsas järvikaupungin Kirkkopuistoon.

Minna ehtii opiskella vuoden, kunnes luonnontieteiden opettajana toiminut Ferdinand Canth kosii. Minna ei suostu kosintaan ensimmäisellä kerralla, koska tuohon aikaan se olisi tarkoittanut opinnoista luopumista ja miehen hallittavaksi joutumista. Minnan tunteet lehtori Canthia kuitenkin kasvavat ja lopulta Ferdinand saa toisen mahdollisuuden. Pariskunnan avioliiton kantavana voimana on molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus sekä yhteinen tavoite, kansakunnan sivistys.

...ja kohta kuului käheä huuto joka sai Ferdinandin juoksemaan huoneeseen, vaikka hänen oli ehdottomasti käsketty pysyä poissa. Mutta hän oli luonnontieteilijä, hän halusi nähdä kaiken mitä suinkin hänelle näytettäisiin, ja lapsenpäästäjä kertoi kummissaan seuraavassa talossa, miten lehtori oli rynnännyt sisään, kiinnittänyt ihan ensin huomionsa vaimoonsa, sitten lapseen, ja myöhemmin vaatinut saada nähdä istukan, jälkeiset, hän oli sanonut, ihaillut maailmankarttaa jonka suonet muodostivat, sanonut rouvalleen että kasvosi ovat täynnä outoja verenpurkaumia, en tiennyt että ponnistus olisi noin kova. Lehtori on originelli, niin Minna sen myöhemmin muotoili, mutta lapsenpäästäjä valitsi ihan eri sanan.

Lapsia syntyi lopulta seitsemän, kuopus aviomiehen jo kuoltua. Miehelleen Minna ei ollut pelkkä lapsentekokone, vaan Ferdinand arvosti Minnaa, tämän älykkyyttä ja ajatuksia. Herra C. antoi Minnalle kaiken tukensa, jotta tämä saattoi panostaa muuhunkin kuin perhe-elämään. Kirjassa Ferdinand antaa Minnan olla se nainen, joka pyytää suutaria teettämään saappaat korollisten nyörikenkien sijaan, jotta voisi kävellä kuivin jaloin sipsuttelematta. Hän ei välitä, vaikka Minna leipomat kakut palavat uuniin, vaan kannustaa Minnaa kirjoittamaan. Todellisuudessa Minna Canthin kirjallinen ura käynnistyi toden teolla vasta hänen miehensä kuoleman jälkeen. Johtuiko se siitä, että Minna pääsi vapaaksi avioliiton velvollisuuksista vai siitä, että hän oli avioliiton aikana saanut mieheltään riittävästi tukea omille ajatuksilleen ja agendoilleen? Haluan uskoa jälkimmäiseen.

Tuki olikin tarpeen, sillä Minnan ajatukset tyttöjen kouluttamisesta, naisten oikeudesta omaan mielipiteeseen, kehoon, päätöksentekoon ja elämään ylipäänsä, kohtasivat vastustusta niin miesten kuin naistenkin keskuudessa:
[Flora:] Minun mieheni on sanonut, että miehen järki on naisen järkeä suurempi, se on totta ja näkeehän sen kaikkialta, kaikki suuret johtajat, opettajat ja tiedemiehet ovat miehiä, ja tämä on luonnon laki ja Jumalan, et sinä sille mitään voi, ja asioiden järjestys on tällaisenaan hyvä, koska niin on ollut aina ja niin pitää olla jatkossakin.

Naisen asema, tyttöjen oikeudet, ystävyys, rakkaus ja avioliitto. Nämä ovat romaanin kantavia teemoja. Rytisalo nostaa esiin tapahtumia, joista voi päätellä mistä Köyhää kansaa tai Anna Liisa ovat saaneet alkunsa. Kirjaa voi lukea tietämättä Minna Canthista yhtään mitään. Oikeastaan kirja on avaus, joka innostaa ottamaan selvää todellisen Minna Canthin elämästä.

Vaikka elämme tyystin eri aikaa, ongelmat näyttävät olevan edelleen samoja. Mitä Minna Canth tekisi? Messuaisi edelleen koulutuksen tärkeydestä. Nostaisi esiin lasten ja nuorten kiihtyvällä tahdilla heikkenevän lukutaidon ja kehottaisi vanhempia näyttämään esimerkkiä lukemalla kirjoja. Puolustaisi vähemmistöjen oikeuksia vaatimalla translain uudistusta. Ottaisi kuvan seminaarista Instagramiin ja kirjoittaisi #unocygnaeus #metoo.

Mieleenpainuvin kohta:
Ulospäin ei näkynyt, miten Minnan suussa leivoksen sitruuna maistui hikiseltä kädeltä ja pölyisiltä papereilta. Minna nyökkäili mutta ajatteli olevansa aina vain vanki, porvarillisten sääntöjen, puristavien vaatteiden, kohteliaisuusetiketin ja ihmisten keksimien lakien vanki. Ei hän ollut kirjoittanut itseään sieltä ulos. Tässä hänen piti istua vieläkin, olla kuuntelevinaan joutavia jorinoita, vaikka Ferdinand odotti Helsingissä. Hän nousi ylös. Ainakin hän voisi määritellä, milloin tämä loppuisi ja se olisi nyt.

Otsikkoteksti Minna Canthin näytelmästä Työmiehen vaimo.

Marian Keyes: Aikalisä

Marian Keyes: Aikalisä
The break, suom. Kristiina Vaara
Tammi 2018, 640 s.

Tartuin tähän kirjaan kuvauksen perusteella: riemastuttava romaani keski-iän kriisistä ja rakkaudesta. Kriisejä tässä kirjassa olikin, rakkauttakin ripaus jossain siellä tapahtumien alla. Kirjastossa tämä teos on sijoitettu romantiikka-genreen, mutta minulle kirja oli jotain ihan muuta. Jostain syystä olin koko tarinan läpi surumielinen. Liekö taustalla oma keski-iän kriisini ja parisuhteen koettelemukset, joihin kirja kyllä tarjosi peiliä.

Päähenkilönä on nelikymppinen viestintätoimiston osakas Amy, jolla on pitkä ja onnellinen avioliitto Hugh'n kanssa. Perheeseen kuuluvat tytär Amyn aikaisemmasta suhteesta, pariskunnan yhteinen tytär sekä kasvattitytär. Idylli romahtaa, kun Hugh ilmoittaa haluavansa aikalisän ja lähtevänsä reppureissaamaan puoleksi vuodeksi Aasiaan vailla vastuuta ja vihkisormusta. (No haloo! Kukapa lapsiperheen vanhempi ei sitä joskus haluasi?!) Amylle Hugh'n ilmoitus tulee shokkina. Hugh vannoo ettei halua erota. Parin viikon päästä Hugh on pakannut ja jättänyt Amyn huolehtimaan heidän kolmesta tyttärestään. Tämän lisäksi Amyn on aika ajoin mentävä vahtimaan Alzheimeria sairastavaa isäänsä, jotta hänen äitinsä pääsee tuulettumaan ginikerhoon.

Lukija sukeltaa Amyn läpi käymään helvettiin: yksinäisyyteen, masennukseen, vihaan, raivoon, suruun, ikävään. Olisi helppo luoda Hugh'sta tarinan konna, mutta Keyes ei lankea tähän ansaan. Amy ja Hugh ovat inhimillisiä heikkouksineen päivineen. Ehkä juuri siksi pitkän tarinan haluaa lukea loppuun. Mitä puolen vuoden aikana ehtii tapahtua? Miten parisuhteen käy kun Hugh palaa - vai palaako hän?

Olen melko varma, että minusta tuntuu pahemmalta nyt kuin alussa, silloin kun hän lähti, ja se on outoa. Mutta silloin olin shokissa. Se on ilmiselvää nyt. Äimistynyt ja raiteiltani. Hänen lähtönsä koko syvyys ja laajuus eivät vielä olleet paljastuneet minulle. Niin ihmiset sietävät sietämättömän: me alistamme itsemme juuri sille määrälle tuskaa kuin pystymme ottamaan vastaan päivässä tai hetkessä. Vasta kun olemme käsitelleet sen, voimme ottaa vastaan vähän lisää.

Yksi kirjan parhaimmista anneista on se miten koskettavasti siinä kuvataan keväällä ajankohtaiseksi tullutta aihetta: ei-toivottua raskautta ja Irlannin aborttilainsäädäntöä. Keyes kertoo hyvin elävästi ja säälimättä kuinka vaikeaa ihan tavallisen tytön on saada abortti Irlannissa. On etsittävä ymmärtäväinen lääkäri, jotta voidaan selvittää miten pitkällä raskaus on. Sen jälkeen on matkustettava mahdollisimman nopeasti Britanniaan, jossa keskeytyksen voi tehdä ellei raskaus ole pidemmällä kuin 10 viikkoa. Keskeytyksen jälkeen on pelättävä miten selviää kipujen kanssa paluumatkan ja entä jos joku saa tietää. Millaista helvettiä on elää naisena maassa, jossa teini-ikäinen voi saada raskaudenkeskeytyksestä 14 vuoden vankilatuomion! Onneksi tämä Euroopan tiukin aborttilaki kumottiin toukokuussa.

Yhtä kaikki, tämä kirja on Keyesin raskaimpia ja ehkä siksi parhaimmasta päästä. Amy ja Hugh läväyttävät lukijan kasvoille sen usein pohditun vaihtoehdon, lähteä vai jäädä, ja tarinan myötä lukija pääsee kokeilemaan sopiiko Amyn tai Hugh'n ratkaisu itselle. Romantiikkaa kaipaavalle tätä ei voi suositella, mutta jos olet koskaan parisuhteessasi toivonut pääseväsi hetkeksi pois, haaveillut seksistä jonkun toisen kanssa tai harkinnut eroa, tartu tähän kirjaan.