Libby Page: Pinnalla pysymisen taito

Libby Page: Pinnalla pysymisen taito

The Lido, suom. Natasha Vilokkinen

Otava 2018, 333 s.

Rosemary hymyilee ja muistaa, millaista oli kun oli kiire. Kahdeksankymmentäkuusivuotiaana hän menee harvoin minnekään ripeästi. Nyt hän kävelee ostostensa kanssa verkkaan torilta kohti asuntoaan Brockwellin puiston laidalla. Hän on pukeutunut arkisesti mutta huolitellusti pitkiin housuihin, mukaviin kenkiin ja kevätsadetakkiin. Harmaat laineet on kiinnitetty soljella pois kasvoilta. Aika on muuttanut hänen vartaloaan siinä määrin, ettei hän tahdo tunnistaa sitä, mutta silmät ovat edelleen samat - kirkkaansiniset ja hymyileväiset silloinkin kun suu ei hymyile. 

Rosemary on on asunut koko ikänsä Etelä-Lontoon Brixtonissa. Kirjastonhoitajana uran tehnyt leskirouva on käynyt maauimalassa sen vuoden 1937 avajaispäivästä lähtien. Juuri uimalassa Rosemary on viettänyt elämänsä tärkeimmät hetket: lapsuuden, sotavuodet, ensirakkauden, kypsän aikuisuuden ja vanhuuden. 

Hän [Kate] oli onneton toimittaja ja heikko ihminen, joka näytti kolmetoistavuotiaalta ja tunsikin itsensä sen ikäiseksi ison osan ajasta. Hän asui siivottomassa talossa ihmisten kanssa, jotka eivät välittäneet pätkääkään, oliko hänellä ollut huono päivä töissä tai oliko hän hukkunut kanavaan.

26-vuotiaan Katen yksitoikkoisten päivien lisäksi murhetta tuovat paniikkikohtaukset, eikä Kate oikein uskalla elää elämäänsä. Ura paikallislehden toimittajana junnaa paikallaan, kunnes päätoimittaja pyytää häntä tekemään jutun maauimalaa uhkaavasta sulkemisesta. Paradise Living -niminen yhtiö aikoo rakentaa maauimalan paikalle luksusasuntoja, täyttää uima-altaan sementillä ja rakentaa pelkästään asukkaille tarkoitetun yksityisen kuntosalin. Brixtonista on jo suljettu Rosemaryn entinen työpaikka kirjasto sekä kirjakauppoja. Uudesta tehtävästä innostuneena Kate haluaa ensi töikseen haastatella uimalan pitkäaikaista kävijää, jolloin hän tapaa Rosemaryn.

Ikäerosta huolimatta Rosemarysta ja Katesta tulee sydänystävät. He käyvät yhdessä aamu-uinneilla ja uimalasta muodostuu myös Katelle tärkeä paikka. Katen paniikkikohtaukset helpottavat uidessa, eikä maailma näytä enää niin synkältä uusien ystävien myötä. Naiset päättävät ryhtyä taisteluun uimalan pelastamiseksi. Operaation aikana Katen elämä mullistuu merkittävällä tavalla. 

Kirjassa on hyvin elokuvamainen kerronta. Tarina soljuu eteenpäin kuin, no, Rosemary ja Kate vedessä. Romantiikan ystävä nauttii Rosemaryn ja hänen miehensä Georgen rakkaustarinasta, kasvutarinoista pitävä taas Katen itsevarmuuden kasvamisesta ja oman elämän löytämisestä. Loppuratkaisu ei yllätä, mutta haitanneeko tuo. Kirjaston työntekijänä oli ilahduttavaa lukea kirjaston merkityksestä paikallisille asukkaille. En voisi olla enempää samaa mieltä Rosemaryn kanssa, että kirjasto on lähiön sydän ja sen arvo ymmärretään silloin, kun lopettamisuhka on päällä tai kirjasto on suljettu.

Tiedän kyllä, että olin pelkkä kirjastonhoitaja, mutta ajattelin itseäni mieluummin kirjojen vaalijana. Oli minun työni pitää hylly järjestyksessä, niin että romantiikka oli tahdikkaasti erotettu kertomakirjallisuudesta ja kaksitoistavuotias löysi murkkukirjan neuvoa kysymättä. Meille saattoi myös tulla silloin kun ulkona satoi. -- Hän ajattelee kirjastoa - lapsia jotka nauroivat lasten nurkkauksessa, ihmisiä jotka opiskelivat ja käyttivät tietokoneita hakeakseen töitä, ja viimeisiä päiviä kun kirjasto oli vielä auki. Kirjaston lopettamispäivänä useat ihmiset tulivat juttelemaan hänelle. 

Pinnalla pysymisen taito tarjoaa suloisia, pieni oivalluksia elämästä, vanhenemisesta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirjailijan jälkisanoista paljastuu, että Brockwellin uimala on oikeasti olemassa ja esikoiskirjailija Libby Page harrastaa itsekin ulkoilmauimaloita. Tämä on ehdottomasti se hyvän mielen kirja, jonka haluat lukea tänä kesänä!

Mieleenpainuvin kohta:
"Älä koskaan pahoittele", hän sanoo tuiman näköisenä. "Älä ikinä ole pahoillasi siitä, että tunnet. Älä ikinä pahoittele rakastumista. Minä en koskaan ollut pahoillani. En yhtä ainutta päivää."

Gail Honeyman: Elenorille kuuluu ihan hyvää

Gail Honeyman: Elenorille kuuluu ihan hyvää
Eleanor Oliphant is completely fine, suom. Sari Karhulahti
WSOY 2018, 431 s.
Kuunnteltu äänikirjana alkuperäiskielellä.

Olen aina ollut hyvin ylpeä siitä, että tulen toimeen omin avuin. Olen yksinäinen selviytyjä, olen Eleanor Oliphant. En tarvitse ketään – elämässäni ei ole yhtään suurta aukkoa eikä ikiomasta palapelistäni puutu ainuttakaan osaa. Olen omavarainen olento. Ainakin olen vakuuttanut itselleni niin aina.

Eleanor Oliphant on se harmaavarpunen, jonka ohi kävelemme tai jonka nimen unohdamme. Luulin ensin lukevani eläkeläisestä, kun en painanut mieleeni, että kyseessä oli kolmekymppinen nainen. Hän on rutiineilla elävä toimistotyöläinen, jonka päivät ja viikot kulkevat samaa rataa. Hän käyttää samoja vaatteita, syö saman leivän lounaaksi joka päivä ja täyttää tietyn sanomalehden sanaristikon. Perjantai-iltoihin kuuluu pakastepizza ja vodkaa niin paljon, että pääsee viikonlopun yli. Keskiviikkoisin soittaa äiti, puolivuosittain käy sosiaalityöntekijä.

Eleanorista tulee väistämättä mieleen Silta-tv-sarjan Saga Noren. Hän arvostaa käyttäytymissääntöjä, mutta on sosiaalisesti kömpelö ja sanoo suoraan mitä ajattelee. Esimerkiksi kun Eleanor menee vahauttamaan alapäänsä tietämättä mitä hollywoodilainen vahaus tarkoittaa tai kun hän tilaa Starbucksilla kahvia ja riitelee tarjoilijan kanssa siitä miksi kahvitilauksen yhteydessä pitäisi antaa oma nimi. 

Kirjassa on siis huumoria ja onneksi onkin. Pinnan alla kulkee synkkääkin synkempi salaisuus Eleanorin lapsuudesta ja julmasta äidistä. Tapahtumiin vihjaillaan sivulauseilla, esim. kun Eleanor tilaa pizzan kotiin ja pohtii pitäisikö antaa juomarahaa, hän ajattelee: …toivoin, että olisin voinut kysyä asiaa joltakulta. Äiti ei pystyisi neuvomaan minua. Hän ei saa päättää itse, mitä syö. Äiti pitää Eleanorista kiinni eikä Eleanor osaa päästää irti, vaikka äiti puhuu hyvinkin julmasti.

Onnekkaan sattuman kautta Eleanor tutustuu Raymondiin, joka näyttää, että toisinkin voi elää. Mutta pystyykö Eleanor päästämään irti kaavoista ja narsistisesta äidistä, elämään omaa elämäänsä? Hengästyttävän hieno kirja. Jos pidät äänikirjoista ja englannin kieli ei tuota ongelmia, suosittelen kuuntelemaan tämän äänikirjana englanniksi. Lukijan skottiaksentti vie mukanaan!