Marian Keyes: Aikalisä

Marian Keyes: Aikalisä
The break, suom. Kristiina Vaara
Tammi 2018, 640 s.

Tartuin tähän kirjaan kuvauksen perusteella: riemastuttava romaani keski-iän kriisistä ja rakkaudesta. Kriisejä tässä kirjassa olikin, rakkauttakin ripaus jossain siellä tapahtumien alla. Kirjastossa tämä teos on sijoitettu romantiikka-genreen, mutta minulle kirja oli jotain ihan muuta. Jostain syystä olin koko tarinan läpi surumielinen. Liekö taustalla oma keski-iän kriisini ja parisuhteen koettelemukset, joihin kirja kyllä tarjosi peiliä.

Päähenkilönä on nelikymppinen viestintätoimiston osakas Amy, jolla on pitkä ja onnellinen avioliitto Hugh'n kanssa. Perheeseen kuuluvat tytär Amyn aikaisemmasta suhteesta, pariskunnan yhteinen tytär sekä kasvattitytär. Idylli romahtaa, kun Hugh ilmoittaa haluavansa aikalisän ja lähtevänsä reppureissaamaan puoleksi vuodeksi Aasiaan vailla vastuuta ja vihkisormusta. (No haloo! Kukapa lapsiperheen vanhempi ei sitä joskus haluasi?!) Amylle Hugh'n ilmoitus tulee shokkina. Hugh vannoo ettei halua erota. Parin viikon päästä Hugh on pakannut ja jättänyt Amyn huolehtimaan heidän kolmesta tyttärestään. Tämän lisäksi Amyn on aika ajoin mentävä vahtimaan Alzheimeria sairastavaa isäänsä, jotta hänen äitinsä pääsee tuulettumaan ginikerhoon.

Lukija sukeltaa Amyn läpi käymään helvettiin: yksinäisyyteen, masennukseen, vihaan, raivoon, suruun, ikävään. Olisi helppo luoda Hugh'sta tarinan konna, mutta Keyes ei lankea tähän ansaan. Amy ja Hugh ovat inhimillisiä heikkouksineen päivineen. Ehkä juuri siksi pitkän tarinan haluaa lukea loppuun. Mitä puolen vuoden aikana ehtii tapahtua? Miten parisuhteen käy kun Hugh palaa - vai palaako hän?

Olen melko varma, että minusta tuntuu pahemmalta nyt kuin alussa, silloin kun hän lähti, ja se on outoa. Mutta silloin olin shokissa. Se on ilmiselvää nyt. Äimistynyt ja raiteiltani. Hänen lähtönsä koko syvyys ja laajuus eivät vielä olleet paljastuneet minulle. Niin ihmiset sietävät sietämättömän: me alistamme itsemme juuri sille määrälle tuskaa kuin pystymme ottamaan vastaan päivässä tai hetkessä. Vasta kun olemme käsitelleet sen, voimme ottaa vastaan vähän lisää.

Yksi kirjan parhaimmista anneista on se miten koskettavasti siinä kuvataan keväällä ajankohtaiseksi tullutta aihetta: ei-toivottua raskautta ja Irlannin aborttilainsäädäntöä. Keyes kertoo hyvin elävästi ja säälimättä kuinka vaikeaa ihan tavallisen tytön on saada abortti Irlannissa. On etsittävä ymmärtäväinen lääkäri, jotta voidaan selvittää miten pitkällä raskaus on. Sen jälkeen on matkustettava mahdollisimman nopeasti Britanniaan, jossa keskeytyksen voi tehdä ellei raskaus ole pidemmällä kuin 10 viikkoa. Keskeytyksen jälkeen on pelättävä miten selviää kipujen kanssa paluumatkan ja entä jos joku saa tietää. Millaista helvettiä on elää naisena maassa, jossa teini-ikäinen voi saada raskaudenkeskeytyksestä 14 vuoden vankilatuomion! Onneksi tämä Euroopan tiukin aborttilaki kumottiin toukokuussa.

Yhtä kaikki, tämä kirja on Keyesin raskaimpia ja ehkä siksi parhaimmasta päästä. Amy ja Hugh läväyttävät lukijan kasvoille sen usein pohditun vaihtoehdon, lähteä vai jäädä, ja tarinan myötä lukija pääsee kokeilemaan sopiiko Amyn tai Hugh'n ratkaisu itselle. Romantiikkaa kaipaavalle tätä ei voi suositella, mutta jos olet koskaan parisuhteessasi toivonut pääseväsi hetkeksi pois, haaveillut seksistä jonkun toisen kanssa tai harkinnut eroa, tartu tähän kirjaan.

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Big little lies, suom. Helene Bützow
WSOY 2015, 447 s.

Mieti hetki milloin viimeksi valehtelit ja miksi? Salasitko teon joka loukkaisi? Piilottelitko yllätystä? Olitko tehnyt väärin ja häpesit myöntää sitä? Me valehtelemme monella tavalla ja tasolla. Puolustaaksemme rakkaitamme, suojellaksemme ystäviämme, pitääksemme yllä mielikuvaa joka meistä on luotu.

Tämän kirjan salaisuuksien kehto on Pirriween pikkukaupunki Australian rannikolla. Se on juuri sellainen paikka, jonne samanhenkiset, ylempää keskiluokkaa olevat perheet muuttavat. Jos Pirriweelle saisi antaa moton, se olisi Tolstoin Anna Kareninasta: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan."

Madeline on nelikymppinen kotiäiti. Uusperheeseen kuuluvat puoliso Ed, teini-ikäinen Abigail ja koulun aloittava Chloe. Madeline on se tyyppi, johon on helppo tutustua. Harmillisena rasitteena Madelinen elämässä ovat ex-mies, Abigailin isä, Nathan, hänen joogaava vaimonsa Bonnie ja heidän arkaakin arempi tyttärensä Skye.

Celestellä on kaikki mitä kuvitella saattaa. Täydellinen vartalo, niin kauniit kasvot että niiden ohi ei voi kulkea jäämättä tuijottamaan, mielettömän komea ja rikas mies sekä keskenmenojen jälkeen syntyneet kaksospojat Max ja Josh.

Jane on nuori, alati purkkaa jauhava äiti. Janen poika Ziggy on saanut alkunsa pieleen menneestä baari-illasta. Pieni perhe on muuttanut paikasta toiseen, etsinyt kotia ja ympäristöä jonne jäädä. He päätyvät hetken mielijohteesta Pirriweehen.

Naiset kohtaavat ensimmäisenä koulupäivänä, josta tarina alkaa.

Heti alussa selviää, että on tapahtunut rikos. Lukija ei tiedä kuka on kuollut ja millä tavoin. Niinpä tarinaa lähdetään kertomaan takautuvasti kohti tuota rikosta.

Kirjassa on monia synkkiä teemoja: teiniangsti, koulukiusaaminen, perheväkivalta, hyväksikäyttö, yksinäisyys, hylkääminen, näin muutamia mainitakseni. Näistä huolimatta kirja ei ole synkkä. Herkempikin lukija pystyy kirjasta nauttimaan. Kirja kuvaa myös herkullisen kärkkäästi nykypäivän helikopterivanhempia, jotka puuttuvat pienimpiinkin lasten välisiin kiistoihin ja kävelevät opettajan yli.

Loppu yllättää lukijan täydellisesti. Luulen, että lakkasin hetkeksi hengittämästä, kun kohtaus huipentui koulun vanhemmille tarkoitettuun Visailuiltaan. Aivan kuin vanhemmille olisi annettu Huono käytös -taikajuomaa – ja tavallaan onkin, kun booliin humpsahtaa pieleen menneiden laskelmien ansiosta liikaa vodkaa. Kun estot väistyvät, on aika antaa takaisin. Salaisuus toisensa jälkeen paljastuu ja lopulta joku menettää henkensä.

Liane Moriartysta on tullut yksi suosikkikirjailijoistani. Jokaisessa kirjassa tunnelma on kuin hiemaan vinksalleen menneessä sadussa.

Pirriwee on muuten tekaistu pikkukaupunki Australiassa. Kirjailija on kertonut saaneensa inspiraation Pirriween luomiseen pohjois-Sydneyn rannoilta. Hän kertoo myös, että halusi sijoittaa rantaa kahvilan, jossa myytäisiin hyvää kahvia ja kierrätyskirjoja, koska on itse haaveillut pääsevänsä sellaiseen paikkaan.